Toimintasuunnitelma vuosiksi 2007 - 2009

Sukuseuran toimintaa jatketaan edellisvuosien suuntaa noudattaen.

Sukuneuvosto päättää sukutapahtumien ja sukukokouksen pitopaikasta ja ajasta

Sukututkimusta jatketaan mahdollisuuksien mukaan ainakin pyrkimällä täydentämään
sukupuun nykyhaarat.

Otetaan osaa Karjalan Liiton tilaisuuksiin, joissa sukuseurat ovat esillä, mm.
kesäkuussa vuosittain vietettäviin Karjalaisiin Kesäjuhliin.

Muita tapahtumia järjestettäessä otetaan huomioon suvun piiristä tulleet aloitteet.
Voidaan järjestää esim. kesäkokoontumisia ja panostetaan voimavaroja kolmen vuoden
kuluttua pidettävään varsinaiseen sukukokoukseen.

Osallistutaan Valkjärven pitäjäseuran toimintaan sukuna.

Jäsenmäärää pyritään lisäämään mahdollisuuksien puitteissa esim. suuntaamalla toimintaa
jossain muodossa nuorille Sipposille.

Erityisesti tutkitaan internet-kyselynä kiinnostusta sukumatkaan Valkjärvelle ensi kesänä.

Alkusivulle