Hiekkamäen suurperheen elämää Valkjärvellä Liikolan kylässä vuosina 1870-1939

Koonnut ja kirjoittanut Maija-Liisa Ojala o.s. Sipponen

Vanhan karjalaisen kantasuvun, Sipposen suvun yksi perhe sijoittui Hiekkamäelle vuonna 1870 (?). Alkuperäinen perhe asui Rampalan kylässä noin kahden kilometrin päässä. Valittu kuva

Hiekkamäki vuonna 1965, jolloin paikka oli ollut jo 20 vuotta venäläisten hallussa

Thomas Sipponen (1823-1883) irtaantui vaimonsa Anna Pekantytär Holttisen (1831-1899), kolmen poikansa ja yhden tyttärensä kanssa isänsä kodista. Hän osti ja otti Hiekkamäellä vaikeuksiin joutuneelta lampuotitilalliselta paikan velkoineen päivineen ja ropotti-osuuksineen.

lampuoti = tilaa vuokramiehenä hallitseva

ropotti = päivätyö hoviin lahjoitusmaa-aikana

Hänen veljensä osti samaan aikaan vieressä olevan Könnilän lampuotitilan.

Elettiin Venäjän suurruhtinaskunnan alaisena ja lahjoitusmaasysteemi oli vallalla.Mutta oli jo hiukan toiveita muuttovaiheessa saada tilat omaksi ja päästä itsenäiseksi talonpojaksi. Vuonna 1867 saatiin valtiolaina-esitys päätökseen monen mutkan kautta.Siinä luvattiin, että talonpojat saavat lunastaa perintötiloiksi maapalstansa pitkällä maksuajalla, määrätyillä koroilla ja ehdoilla. Se on saattanut olla Thomaksen innostuksen alkuunpanijana hankkia Hiekkamäen tila itselleen. Mutta tapahtumat edistyivät hyvin hitaasti. Suuria muutoksia ei tapahtunut ennen kuin vuosisadan vaihteessa. Vanha Thomas ei kuitenkaan saanut nähdä talonpoikien itsenäistymistä lopullisesti, sillä hän kuoli v.1883 60-vuotiaana. Oli hän kuitenkin saanut lapsensa elämisen alkuun hyvin omalla paikalla ja Hiekkamäellä elettiin täyttä elämää 1800-luvun loppupuoli. Viljeltiin maata, perustettiin kauppa ja käytiin kaikenlaista kauppaa, sillä yritteliäisyyttä tuntui perheen miehissä olevan. Kaupankäynti suuntautui Pietariin päin ja muualle Suomeen esim. hevos- ja tilakauppojen myötä. Tilan itsenäistyminen tapahtui lopullisesti vuonna 1902 valtionlainan avulla. Tahvo Thomaksenpojan perintökirja päivättynä 18.11.1901 on tallella.

Pojat varttuivat, avioituivat, perustivat perheen ja kaikki asuivat yhdessä. Tytär Helena muutti avioliiton myötä kotoansa jo v.1885. Vanha emäntä Anna kuoli v.1899. Juho Thomaksenpoika (1851-1928) avioitui v.1872 Helena Matintytär Lemmetyn (1852-1920) kanssa. Heille syntyi kuusi poikaa (kaksi tyttöä kuollut lapsena) jo 1800-luvun puolella vuosina 1874-1893. Tahvo Thomaksenpoika (1859-1934) avioitui v.1892 Maija Leena Mikontytär Inkiläisen (1874-1957) kanssa.Heidän lapsensa, 3 poikaa ja 3 tytärtä,syntyivät v.1895-1912. Antti Thomaksenpoika (1856-1943) eli naimattomana suurperheessä veljiensä perheitten kanssa.

Seuraavasta sukupolvesta Juhon vanhin poika Tuomas Juhonpoika (1874-1929) perusti perheen v.1899 Ida Juhontytär Lemmetyn (1875-1948). Heidän perheeseen syntyi kolme poikaa vuosina 1900-1905.

Tässä kokoonpanossa Hiekkamäen suurperhe eli vuoteen 1933. Perheen koko oli parhaimmillaan 22 perheenjäsentä ja siihen lisättynä palvelijoita 1-2 tilanteen mukaan.Tosin siitä vanhemmasta päästä kolme Juhon poikaa lähti opiskelemaan jossakin vaiheessa ja asumaan muualle, mutta heillä oli tiivis yhteys kotiin. Kuolemantapaukset vuosien mittaan vähensivät perheenjäsenten lukumäärää.

Perheen päänä toimi vanhin miehistä. Vanhan Thomaksen kuoleman jälkeen Juho Thomaksenpoika tuli isännäksi. Hän oli patriarkaalinen isäntä, jota kaikki kutsuivat Juho-äijäksi ja jota kaikki kunnioittivat ja hänen sanansa oli laki kaikille. Naisista vanhin ja kokenein oli pääemäntä. Kun Thomaksen vaimo Anna kuoli vuonna 1899, Juho-äijän tahdon mukaan tuli pääemännäksi veljensä Tahvon vaimo Maija-Leena, joka toimikin Hiekkamäen pääemäntänä vuoteen 1939.Se tarkoitti sitä, että emäntä oli sisätöissä ja kantoi päävastuun ruokahuollosta.

Hiekkamäki oli maanviljelystila ja elanto perheelle tuli maanviljelyksestä, mutta jo v. 1886 pihapiirissä aloitettiin pitää kauppaa. Kaupparekisteriin on kauppa merkitty vasta 23.3.1897 Juho-äijän allekirjoituksella. Siitä tuli lisäansiota perheelle, mikä merkitsi sitä, ettei huonoinakaan aikoina hiekkamäkeläiset olleet suinkaan heikoimmassa asemassa. Kaupankäynti olikin 1800-luvun puolella merkittävämpää kuin maanviljelys, mikä oli vähäisempää lahjoitusmaaorjuuden ikeen alla. Alkuaikoina suurimmat kaupan välittämät tavararyhmät olivat jauhot, rehut, rautatavara, kirassi (lamppuöljy, jota tarvittiin valaistukseen ennen sähköjen tuloa). Rautaa tarvittiin paljon rekien ja kärryjen tekoon.Sitä kuskattiin omilla hevosilla ja joskus palkattiin muitakin hevosmiehiä kuljettamaan tavaraa esim. Sortavalasta, jonne se tuli laivalla Pietarista ennen rautatien tuloa. Kaupan välittämät tavarat muuttuivat elämäntilanteen ja elintason kehityksen mukaan. Kaupan oli vaatteita, pukuja, kenkiä, kankaita, loimilankoja, huopikkaita, rukkasia, talvihattuja, kahvia, sikuria, toppasokeria, Amerikan laardia, suolasilliä (seltiä), riisi- ja hersryyniä ja tupakkaa. Tarvikkeita lähes kaikkeen arkiseen tarpeeseen. Kauppa oli auki aina kun ostaja tuli, puolenyön jälkeenkin kesäaikana.Tehtiin töitä ja elettiin, vaikka oltiinkin Venäjän suurruhtinaskunnan alaisena alkuvuodet.Jopa ropottitöitäkin oli 1800- luvun loppupuolella perheen rasitteena.

Työnjako oli hyvin tarkasti määrätty. Työt jaettiin naisten ja miesten töihin.Naiset huolehtivat ruokahuollosta ja navettatöistä, mutta olivat peltotöissäkin tarvittaessa viikatteen varressa. Miehille kuului veden nostaminen syvästä kaivosta ja isojen saavien kantaminen korennoilla sisälle. Miehet huolehtivat myös kotieläimien alusista, vedestä, ruuista ja puiden pilkkomisista. Naiset huolehtivat puiden kannosta sisälle ja lämmittämisestä. Naisten käsityöt keskittyivät vaatehuoltoon, kankaidenkudontaan ja ompelemiseen.Miehet vastaavasti tekivät kotona tarvittavat tarvekalut saavit, korit, reet ja kärryt.

Päivä alkoi kello 5 aamulla. Sitä ennen emäntä oli jo keittänyt kahvit kaikille. Naiset lähtivät navettatöihin ja miehet pihapiirissä tapahtuviin hommiin. Jo kello 8 emännällä oli täysi ateria oltava valmiina ja väki tuli murkinalle. Sen jälkeen lähdettiinkin jo kauemmaksi töihin. Antti Thomaksenpoika hoiteli paikan päällä olevaa kauppaa. Juho-äijän tehtävänä oli tavaroiden hankkiminen. Lisäksi hän harrasti hevoskauppoja ja jopa välitti tiloja Valkjärveltä länsisuomalaisille. Juho oli myös kunnallislautakunnan esimiehenä. Tahvo Thomaksepoika keskittyi maanviljelykseen ja kaupankäyntiin Pietariin päin niin kauan kuin rajat olivat auki. Muunmuassa hän osallistui hevoskuljetuksella ns. rättikauppaan (säkkikauppa), mikä tarkoittaa käytetyn tavaran ostoa ja myyntiä. Kerättiin Venäjältä tulleet viljasäkit ympäri maan ja vietiin Pietariin hevoskyydillä. Jos oli ylimääräistä ruokatavaraa, esim. maitoa, voita ja jopa porsaita, niin Pietariin kelpasi kaikki. Paluumatkalla tuotiin niitä tarvikkeita mitä Suomessa ei ollut saatavilla, esim. vaatetavaraa, astioita, sokeria, vehnäjauhoja, rinkeleitä ja jopa rautatavaraa omiin tarpeisiin. Siitä oli runsaasti taloudellista hyötyä.

Talon nuoremmat miehet vartuttuaan tekivät talon töitä vuodenajan vaihtelun mukaan. Talvisin käytiin joukolla metsätöissä, propseja ja tukkia kuorittiin. Turpeennostosta saatiin jopa palkinto v.1914. Oli kuulemma komeata katsella kun 12 miestä viikatteet olalla lähtivät heinä- ja elonkorjuuseen. Kaikki tekivät kaikkea kykyjensä mukaan. Esim.Tuomas Juhonpoika jatkoi isänsä rinnalla kunnallisissa luottamusviroissa antaen merkittävän panoksen Valkjärven kunnantoimintaan.

Karjaa pidettiin. Parhaimpina aikoina oli lehmiä toista kymmentä, jopa 18 lypsävää, lampaita, sikoja, kanoja. Hevosia 3-4, joskus seitsemänkin.Jokaisella miehellä oli nimikkohevonen. Navetta oli niin tilava, että kaikilla eläimillä oli oma paikkansa. Hevosilla talli ja säilytystilaa kärryille, reille yms. tavaroille.

Viljeltiin ruista, ohraa, kauraa, myöhemmin vehnää, juurikasveja ja tattariakin 30-luvun lopulla, jota ehdittiin saada ensimmäinen ja ainoa sato 7 sadan kilon säkillistä ennen sodan alkua. Marjastettiin ja sienestettiin. Kalastusta harjoitettiin omiksi tarpeiksi, sillä Valkjärvi oli hyvin kalarikas järvi mm. rääppänöitä eli muikkuja oli runsaasti. Tahvo Thomaksenpojalle kuului kalastus ja innokkaimpana apulaisena toimi Johannes Tahvonpoika. Metsästys ei kuulunut hiekkamäkeläisten miesten elämään. Kun liha loppui niin teurastettiin ja se suoritus oli työnjaon perusteella annettu Tahvo Thomaksenpojan tehtäväksi. Ei myöskään ajokaluteollisuutta,mikä oli Valkjärvellä erikoisen runsasta, harrastettu Hiekkamäellä. Omaan käyttöön tehtiin reen jalakset ja kärryt. Pyhäreet ja kiessit ostettiin taloon.

Päiväjärjestys jatkui päiväkahvilla kello 10 ainakin niille, jotka työskentelivät kotipihan lähettyvillä. Päivällinen oli kello 14 ja kello 19 kolmas ateria iltanen. Ruokapöydässä järjestys toimi siten, että miehet söivät ensiksi.Jokaisella oli oma paikkansa. Vanha isäntä, Juho-äijä, istui aina peränurkassa. Isoissa koreissa oli lusikat ja veitset. Saviruukuista tai isoista padoista syötiin suoraan kaikki samasta astiasta. ”Siihen kastettiin samaan lihapottiin niin maisterit kuin muutkin” kertoo eräs mukana ollut. Vanhemmilla miehillä oli tapana pistää oma lusikka seinän rakoon.Myöhemmin tuli kuvaan myös lautaset. Kaikki eivät sopineet yhtä aikaa pöytään. Yleensä oli 2-3 pöydällistä, naiset ja lapset kuitenkin miesten jälkeen.

Ruokana oli perunaa, läskisoosia, lihapottia, keittoja, kaalia, hernettä, piirakoita, ohrakakkaraa. Talkkunaa, tattaria, kauraryynejä eri muodossa. Läpäkkä oli mm. marjaruokaa. Voi kirnuttiin. Separaattorikin oli myöhemmini ja laskumaidosta tehtiin jamakkaa. Meijerin tultua Valkjärvelle vietiin maitoa jopa meijeriin. Pyhäksi oli riisryynirieskaa (uunipuuroa) usein. Ruokapulaa ei Hiekkamäellä ainakaan ole ollut 1900-luvulla.

Iltasen jälkeen käytiin nukkumaan. Kaikille löytyi joku paikka. Juho-äijä ja Tahvo vaimoinensa nukkuivat tuvassa. Sinne sopi usein joku palvelija ja lapsia. Kolmeen kammariin leviteltiin haitarisänkyjä. Nuoret miehet yleensä nukkuivat isossa kammarissa ns. puhelinkammarissa, pienimmissä kammareissa olivat avioparit lapsineen. Kesäisin oli helpompaa koska voitiin levittäytyä aittoihin. Yleensä mentiin nukkumaan iltasen jälkeen, mitä nyt nuoret miehet ja nuoret palvelijat kulkivat omissa menoissaan iltamissa, suojeluskuntahommissa, nurkkatansseissa, nuorisoseuroissa, urheiluseuroissa, kirkonkylällä asti.

Vieraita talossa kävi paljon: sukulaisia, naapureita, kyläläisiä erikoisesti juhlapyhien aikana. Kylän posti on kautta aikojen tullut taloon ja tarinaa ja kuulumisia vaihdettiin postinhakijoiden kanssa tuvassa. Häitä ja hautajaisia oli tämän tästä ja ne vietettiin arvokkaasti ja suurellisestikin isossa talossa. Kaikki kirkolliset juhlapäivät, joulu, pääsiäinen, juhannus huomioitiin, mutta syntymäpäiviä ei ollut tapana viettää. Kirkossakäynti kaikkina aikoina kuului asiaan. Hiekkamäkeläiset olivat harrasmielisiä ja uskonnollisia. Juho-äijä piti joka sunnuntai hartaushetken talonväelle isossa tuvassa ja veli Tahvo oli pyhäkoulunopettaja omassa kylässä. Pyhäkoulu oli seurakunnan vakiintunut virallinen koulumuoto, jonka tarkoitus oli lasten lukutaidon kehittäminen ja raamattuun ja raamatunhistoriaan tutustuminen. Seurakunta ohjasi kirkolla säännöllisissä harjoituksissa opettajia. Tahvokin piti pyhäkoulua vuoron perään eri talojen tuvissa, jonne vei aina mukanaan oman talon lapset. Hän oli myös laulumies. Jos kylällä sattui kuolemantapaus, kutsuttiin hänet välittömästi kuolinhetken jälkeen laulamaan lähtölaulua vainajalle.

Omassa perhepiirissä ja Hiekkamäen tuvassa pidettiin tämän tästä hautajaisia. Nämä kolme veljestä, Juho, Antti ja Tahvo, ovat kaikki kuolleet tuvan sängyssä naisväen hoidossa. Ei ole tarvittu kunnalliskoteja eikä niitä edes ollut.

Heidän lapsia, jotka kaikki syntyivät Hiekkamäellä, on kuollut Juholta 2 tyttöä ja 3 poikaa, Tahvolta 1 poika jo ennen 30-lukua. Isossa perheessä kuolemakin vieraili usein. Kuolema oli luonnollinen tapahtuma, mutta tuottihan se perheessä surua ja usein talon töiden uudelleen järjestelyjä.

Hiekkamäen miehet olivat tunnetusti rauhallisia. Erään palvelijan kertomuksen mukaan Hiekkamäellä oli ollut hyvä olla palvelijana. Hänkin oli ollut peräti 7 vuotta talossa. Työtä oli paljon ja työntekoa arvostettiin maanviljelyskultturissa. Ihmiset olivat mukavia, eivät tuppisuita. Siellä ei myöskään riidelty vaikka talossa oli persoonallisuuksia ja eri ikäpolven ihmisiä. Emäntiäkin saattoi olla kolme, mutta kaikki eri ikäpolvesta. Sopu ja yhteisymmärrys ja lämmin yhteishenki ja toinen toisista huolehtiminen vallitsi talossa. Siisteys ja siihen liittyvät touhut kuuluivat talon tapoihin. Erikoinen piirre Hiekkamäen miehissä oli lasten huomioiminen. Vanhukset ja vanhemmat miehet hoitivat perheen pienokaisia, pitivät sylissä, syöttivät, hellivät ja liekuttivat. Tekivät myös leikkikaluja ja osallistuivat lastenleikkeihin ja nuorten ilonpitoon joulun aikana, laskiaisena, pääsiäisenä ja juhannuksena. Esim. Hiekkamäen talon vintille rakennettiin pääsiäisenä liekku (keinu) ja kaikki osallistuivat kiikkumiseen. Ja olihan kaiken työn ja touhun rinnalla koko ajan huolehdittava pikkulapsista. Veljesten ikäeron vuoksi Juhon lapset olivat syntyneet 1800-luvun puolella ja Tahvon lapset 1800-luvun lopussa ja 1900-luvulla. Yhteispeliilä se toki oli helpompaa.

Hiekkamäen suurperheessä oltiin hyvin valveutuneita ja ymmärrettiin koulutuksen merkitys. Jo 1800-luvun loppupuolella osa lapsista ohjattiin alkeiskouluun kirkonkylään. Vuonna 1908 rakennettiin, osittain Hiekkamäen maille, ja perustettiin Järvenpään koulu, jossa nuoremmat hiekkamäkeläiset kaikki saivat alkeisopetuksen. Myöhemmin opintielle on avustettu ja ohjattu yliopistoon, kauppaopistoon, kansanopistoon ja kauppiaskurssille. Seuraava sukupolvi on myös todennäköisesti saanut suvun avustusta, koska sieltä löytyy ekonomi ja kansakoulunopettajia.

Järvenpään koulun johtajaopettajana vuodesta 1908 talvisotaan saakka toimi Hilma Sipponen, Hiekkamäen miniä, Herman Juhonpojan vaimo. Kansakoulun merkitys kylälle on ollut melkoinen vireyden ylläpitäjä. Hiekkamäeltä osallistuttiin pitäjän seuratoimintoihin sitä mukaa miten niitä perustettiin aina 1800-luvulta lähtien: maamiesseuraan, nuorisoseuratoimintaan, raittius- ja urheiluseuroihin, marttayhdistykseen, kotitalousneuvontatilaisuuksiin ja suojelukuntatoimintaan. Kunnalliselämän johtopaikat olivat usein hiekkamäkeläisten hallussa.

Suurin katastrofi suvun elämässä tuli vapaussodan aikana. Hiekkamäkeläiset kuuluivat valkoisten puolelle. Talon miehistä Mikko Juhonpoika toimi ryhmäpäällikkönä ja aluepäällikkönä, Tuomas Tahvonpoika oli tiedusteluryhmässä ja Tuomas Juhonpoika kunnallismiehenä toimi monenlaisissa tehtävissä. Ympäri Valkjärveä oli kiivaita taisteluja. Hiekkamäen pihapiirikin oli taistelukenttänä milloin punaisilla milloin valkoisilla. Maaliskuussa 27. päivänä 1918 punaiset ampuivat Hiekkamäen rakennukset tuleen tuhoisin seurauksin. Siinä vaiheessa talo oli tyhjäksi evakuoitu ihmisistä ja eläimistä. Ihmishenkiä ei menetetty, mutta kaikki rakennukset paloivat. Palamatta jäi ainoastaan riihi, sauna ja sarrain kaupparakennuksen päädyssä. Kaaos oli vastassa Hiekkamäellä evakosta palanneille sitten kun tilanne rauhoittui. Ihmiset asuivat koululla Herman Juhonpojan ja opettaja Hilman luona luokkahuoneissa. Eläimet olivat mikä missäkin katoksessa. Onneksi oli kesä tulossa. Siitä vaan talon miehet naapureiden avustamana rakentamaan uuden päärakennuksen, navetan ja kaupparakennuksen samoille perustuksille entistä ehommaksi.

Toinen perhepiirissä järkyttävä tapahtuma sattui v. 1922. Tahvon vanhin poika Tuomas sai surmansa 25-vuotiaana hyvän kaverinsa ampumana. Tapaus yllättävyydessään järkytti perhettä suuresti.

1930-luvun puolella monen kuolemantapauksen sattuessa ja jälkipolven avioliittojen lisääntyessä tuli monella tavalla tarpeen ajatella pesänjakoa, mikä tehtiinkin marraskuussa 1933. Kantapaikalle jäivät Tahvo vaimonsa ja kahden poikansa kanssa, Antti perheettömänä ja Matti Juhonpoika perheettömänä. Tuomas Juhonpojan leski kolmen poikansa ja heidän perheittensä kanssa muuttivat Ala-Hiekkamäelle. Muut asukkaat olivatkin muuttaneet aikaisemmin pois Hiekkamäeltä.

Seuraavana vuonna 1934 kuoli Tahvo-isäntä todennäköisesti vatsasyöpään 75-vuotiaana ja muutaman kuukauden kuluttua Matti Juhonpoika äkillisesti sairastuttuaan. Suurperheen koossa tapahtui romahdus. Taloon jäivät Antti 78-vuotiaana ja Tahvon leski kahden poikansa kanssa, neljän hengen perhe. Antti oli jo luovuttanut kaupanpidon Herman Tahvonpojalle. Talvisotaan v.1939 asti Hiekkamäellä eleltiin pikkuperheenä ja muut suvun jäsenet omilla tahoillansa. maata viljeltiin ja kauppaa käytiin, mutta tarvittiin vierasta työvoimaa runsaasti. Hiekkamäelle tuli miniä Hermannin avioiduttua ja pariskunnalle syntyi lapsi ennen talvisodan alkua.

Suurperheet olivat hyvin yleisiä. Niitä tavattiin kaikkialla Karjalassa. Niissä vallitsi yleensä erittäin hyvä sopu ja yhteisymmärrys. Perheenjäsenet oppivat ymmärtämään ja auttamaan toisiansa. Lapsilla oli hyvä kasvuympäristö, missä he oppivat aikuisten elämää luonnollisesti ja tottuivat eri-ikäisten ihmisten seuraan. Tämä perhe-elämän muoto loppui kokonaan talvisotaan ja evakkomatkoihin.

Vielä vuosina 1942-1944 jäljellä olevat kantahiekkamäkeläiset palasivat kotiinsa, joka oli säilynyt sodan tuhoilta täysin. Siitä oli helppo aloittaa elämä. Perheeseen kuuluivat vanha emäntä Maija Leena, vanha Antti-setä, joka kuolikin vuoden kuluttua omassa tuvassa, ja Herman Tahvonpoika perheineen ja Johannes Tahvonpoika. Jälleen alettiin viljellä maata, täytettiin navetta kotieläimillä, avattiin kauppa ja elettiin kotitanhuvilla 2 vuotta kunnes 11. kesäkuuta v.1944 jouduttiin lopullisesti evakkoon.

Ajankohtaista

Sukuseuran vuosikokous 27.8.2017 Hennalassa